Ajattelen liikaa

Oon tajunnu että mulla on aivan ihanat kaverit...Vaikka oon täällä saattanu jonkun sanan vähän ilkeästi sanoa, mutta nyt kun mietin en todellakaan tarkota sitä..Ne haluu vaan auttaa ja tukea mutta pelkään niitten jotenkin ''särkyvän''.. Yritän olla se sama minä niille ennen kuin sairastuin mihinkään paska syömishäiriöön mutta kun peitän syömishäiriöni, peitän elämäni. Kaikki syömishäiriöiset tietää. Joka vitun ajatuksen hippunenkin kääntyy aina jossain mielessä kaloreihin, liikuntaan, laihtumiseen RUOKAAN. Joka sana jonka nykyään kuulen saa mut ajattelemaan tätä hetkeä.
Nyt musta vaan tuntuu että vaikka mun kaverit ne on mun vierellä oon menettäny ne... Ainahan hoitajat paapattaa että kaveri suhteet kärsii ja menee, mutta minähän pollakkana ajattelin että ei koske minua koska mun kaverit on vierellä... Oon menettäny ne henkisellä ja puhe tasolla..Kaikki on niin pinnallista nykyään...Onttoa.

No mitä minun elämääni kuuluu. Raadan töissä, otan raskaimmat ja fyysisimmät hommat mitä löytyy. 6 tuntia sitä ja illalla yritän vielä jotenkin lenkkeillä mutta hups kaikki aika kello 14,00--->* nukkumaan meno* menee siihen kun käyn kaupassa, ahmin, oksennan , ahmin jne... Eihän siinä muuten mitään mutta painan jo alle 45kg.
Vituttaa kun kaikki rahat menee mässyyn. Eillen meni...700g suklaata (2x 200g suklaalevy, 200g minttusuklaarakeet, 100g suklaalevy) ja 300g karkkipussi. Oon ruennu kyllä pärjäämään vähällä. Jos olis rahaa tohon olis kyllä tullu jäätelöö, sipsii, lisää suklaata ja jäääääääätelöö, kinuskia, leivoksia...Joo joo lopetan.

Isä tuli tässä yks ilta kännissä mulle kertomaan kuinka hän kehittää mulle säännöt mitä ruokaa syön ja millon ja paljon, miten paljon juon ja mitä teen ja millon ja missä....Vittu sulkis vaan tonne pannuhuoneeseen niin sillä selvittäs. Riutusin sinne. Saisin olla laiha.Vaikka tunnen olevani laiha. Kaipuu luihin on kyllä jääny..

Muutenkin mun elämä...Se että mä oon fyysisesti jo väsyny niin se väsymys on hiipiny jo pään sisään. Eikä se väsymys katoa nukkumalla. Mä vaan oksennan ja tuhlaan rahaa...Mä en oo enää hyödyks..avuks..mikskään... Ajattelen vaan omia etujani..miten mun elämä, miten minä minä minä MINÄ.
Maailmassa on vaan yks tapa saada ittesä lepoon ja se on se pysyvin tapa..Yritän ajatella tulevaisuutta miten saan lapsia, miehen..Ja ajattelen kavereitani.

Kyllämä vielä joskus pääsen tästä väsymyksesta...Joskus.

kuvassa olen minä. Tohonko haluun? ONKO TUO MUKA JOSTAKIN KAUNISTA? seuraavana päivänä menin osastolle. Lääkärit sanoki että olisin kuollu pariin kuukauteen omaan oksenteluun koska mun suolat oli niin perseellään kehossa että sudän ois lakannu lyömästä.
Tätäkö te ihmiset tavoittelette?